Powered By Blogger

lauantai 26. lokakuuta 2013

ja niin mä yritin ja yritin ja vihdoin unelmien ovet avasin




Viime aikoina istuessani bussissa on tullut hetkiä, jolloin oon tuntenut ajan ikään kuin pysähtyvän. Olen istunut hiljaa ja katsellut vaihtuvia maisemia ja miettinyt miten minä tänne päädyinkään.

Muistan niin elävästi ilmoittaneeni jo 4. luokalla vanhemmilleni, että muutan aikuisena Tampereelle- ja missähän sitä juuri asustellaan. Sitä on muutaman kuukauden asumisen jälkeen yhäkin vaikea käsittää. Joudun hokemaan sitä itselleni ääneen. Vaikka nuoruus olikin ihanaa viettää Keski-Suomessa pienellä paikkakunnalla, olen kiitollinen siitä, että olen päässyt kaupunkiin, jonka olen aina sydämessäni tuntenut omaksi kodikseni.

Toinenkin seikka elämässäni tuntuu yhtä uskomattomalta. Minulla on rinnallani juuri sellainen mies, josta olen aina haaveillut. Mies, joka täydentää minut eheäksi ja ymmärtää minun välillä hyvinkin oikukasta luonnettani. Olin aina uskonut, ettei minulla olisi mahdollisuutta tällaiseen. Aivan kun en olisi pitänyt itseäni tarpeeksi arvokkaana ansaitakseni nykyisen elämäni. Jostain syystä uskoni ja toivoni unelmiani kohtaan ei koskaan sammunut kokonaan. ''Ehkä''. Tässä sitä ollaan. Minulla on kaikki mistä ikinä olen uskaltanu edes haaveilla ja niin paljon enemmän. Olen onnellinen.

 Palatakseni vielä maanpinnalle täältä pilvilinnoista. Aloitin työharjoittelun Tampereen ydinkeskustassa eräässä parturikampaamoliikkeessä. Teen siellä perus välineiden huoltoa ja siivousta sekä paljon avustavia tehtäviä kuten hiusvärin levityksiä, permanentin kiinnityksiä, hiustenpesut ja hoitoaine- päähierontoja..you name it. Pidän kovasti. Tämä todella voisi olla se mun juttu. Loppuun laitan vielä kuvia eräältä päivältä kun napsin 'työpäivän 'päätteeksi kuvia keskustorilla odotellessani bussia kotiin.




Ja vielä aivan loppumetreille pärstäkuvaa töihin valmistautuessa


tiistai 3. syyskuuta 2013

Big news and makeup update

Voi vitsit. Mistä mä edes aloittaisin. Viime postauksen jälkeen on tapahtunut niin paljon, etten tiedä kuinka pitkä postaus tästä oikein on tulossa. No, aloitetaanpa noista isoista uutisista. Eli tadda da daa, yks elämäni suurimpia unelmia on toteutunut. Mun rakas avopuoliso sormusti tämän naisen eli olemme tätä nykyä kihloissa ja luvanneet sen myötä toisillemme avioliiton.:) Mähän oon tosiaan just semmonen prinsessatyttö joka haaveilee vaaleanpunaisia asioita. Olen onnellinen<3
    Toisekseen, me saatiin aivan yllättäen( no, yllättäen ja yllättäen) soitto vuokra-asuntofirmasta, jonka asuntoja oltiinkin jo jonoteltu 4kk, että nytpä ois tässä teillä apartment, otatteko vastaan? Ja totta ihmeessä otettiin ja tiedättekö mistä? No mutta Tampereelta nääs! Eli nykyään Miss Tequila valloittaa rock n' rollin kaupunkia ja mä oon niin sulaa vahaa. Rakastan tätä mahdollisuuksien kaupunkia, sen luonnetta ja ennen kaikkee sen asennetta. Tää kaupunki on mua varten. Tampere, oot mulle sokeria.
       Ja sitten voidaankin mennä tähän lemppariosioon eli meikkipäivitykseen. Mähän tosiaan aiemmin mun videopostauksessa youtuben- puolella    kerroinkin, että olin tehnyt tilauksen pariin Grimasin meikkiin ja tilailin sillon meikkivoiteen sekä peitevoiteen. Tämä kyseinen verkkokauppa tuli vastaan jotain blogia lukiessani (Itseasiassa ihanan Niinan Nelliinan vaatehuonetta) ja selailin silloin innolla valikoimaa.  Ensiksi verkkokaupassa pisti silmään se, että meikit oli mun silmiin todella edullisia ja valikoima oli todella laaja ja se tekikin muhun vaikutuksen. Oli vaikka mitä sävyä, laatua ym. Sitten katsoin tiedoista, että tää verkkokauppa toimii ihan liikkeenäkin ja se sijaitsisi Tampereella.Siitä päästinkin tähän päivään sillä n kuukausi sitten käydessämme allekirjoittamassa vuokasopparit, tuli tämä kauppa vastaan ja löysin tän kivan liikkeen sijainnin ihan vahingossa jos niin voisi sanoa.  Kyseinen verkkokauppa on siis nimeltään MakeIt ja liike löytyy osoitteesta Kuninkaankatu 24, eli ihan Treen ydinkeskustassa ja paikalle on mun mielestä tosi helppoa löytää vaikkei Tamperetta juuri tuntisikaan.
   Tänään sitten oltiin kihlattuni kanssa käymässä keskustassa hoitelemassa aikuisten velvollisuuksia + käymässä kaupoilla. Mä halusin sitten hakea tätä aiemmin tilattua meikkivoidetta astetta tummessa sävyssä koska edellinen oli mulle turhan vaalea, ja käytinkin sitä korostusvärinä. Liikkessä sitten näinkin niitä ihania tekoripsiä ( joiden kiinnitystä oon hartaasti n. 3 vuotta jo opetellut, jeesiä kaivataan) ja päädyinkin sitten ostamaan niitä taas yhdet lisää joilla voin niiden kiinnitystä reenailla ja tietty hyvän ripsiliiman. Mun unelma on osata vielä lähitulevaisuudessa kiinnittää tekoripset ja alkaa käyttämään fantasia ripsiä dramaattisempiin meikkilookeihin ja kuvailla niitä tänne blogiinkin asti.:)
Tässä vielä kuvat ostoksista:

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Rock n' roll never dies

Tässä vähän kesä juttuja, olkaapa hyvät!:)

Mitä teidän kesään kuuluu?c: Nyt kerkeen taas olla enemmän äänessä ja näkyvillä, kertoilkaa jos teillä on postaustoiveita=)










lauantai 15. kesäkuuta 2013

Tongue piercing

Kiitos Sakarille Body Ctrl:ssä upeesta kielikorusta. 6 vuotta kestänyt unelmointi tuli päätöksen.

Kivut on tällä hetkellä jotain niin infernaalista että huh huh. jääpaloja voi imeskellä, muuhun ei pysty. tätä 2 viikkoa..

tiistai 28. toukokuuta 2013

Kuulumisia videolla c:

Moikka moi,


tässä teille olis nyt tarjolla ekaa videopostausta, josta tulikin vaan ihan tommonen höpöttelyvideo.:)
Videoon pääset tästä

Ja tosiaan, blogilla on nyt oma kanava youtubessa nimellä Miss Tequila.



tiistai 7. toukokuuta 2013

Uutta, vanhaa ja verkkokauppa vinkkaus!

Moikka moi,

ajattelin teille nyt esitellä pari kivaa uutta juttua, jotka löysin viimeks kirpparilta sekä yhden vanhemman aarrelöydön jota en vaan tänne blogiin oo aikasemmin esitellyt.:) pidemittä puheitta..asiaan:
Löysin viimeks tämmöset aivan ihanat Audrey Hepburn korvikset 1,5 € hintaan. Oon ihan rakastunut näihin.

Mukaan tarttui myös tämä maailman ihanin kukka termoskannu jota en tosin aio käyttää sen oikeassa käyttötarkoituksessa vaan maljakkona tuoreille kukille.



Käyttämättömät meikkipuikot löyty 10 snt kpl hintaan. Sävy on itselle liian lämmin ja tumma ruskea, mut saan tällä kivaa hehkua kasvoille meikkivoiteen alla käytettynä.

kynsilakkaa nappasin1,99 e hinnalla mukaan. pinkkiä <3
Semmoiset löydöt.Mitäs tykkäilitte? Ja käyttekö muuten paljon kirpputoreilla, ja jos, niin mitä yleensä sieltä etsitte/ ostatte?

Ja tosiaan, kuten otsikossa lupailin niin aion vinkata teille mun kaverien pitämästä verkkokaupasta joiden tuotteita mä ainakin kieli pitkällä kuolailen. Mulla on heiltä vasta yks kaulakoru mut ei tuu tosiaan jäämään tähän, etenkin heidän vaatevalikoimassa on monta herkkua, jotka itselleni aion hankkia:)

Eli,  Bisters.fi verkkoshoppi maahantuo kauniita vaatteita, asusteita kuin korujakin  mm. Saksasta ja Yhdysvalloista. Valikoimista löytyy myös plus- kokoja (!!) ja postikulut ovat edulliset.:) Heillä on tarjolla myös hiustuotteita. Itselläni on heiltä tosiaan yksi viikset- kaulakoru ja se näyttää näin hyvältä:

me likes!<3



 Eli jos innostuit ja tykkäät kauniista vaatteista ja nettishoppailun ihanasta maailmasta, kurkkaa Bisters.fi verkkokauppaan tästä.=)

*** Blogi tekee yhteistyötä verkkokaupan kanssa***

 Ja se vanhempi ja blogissa vielä esittelemätön kirppulöytö oli nää todella kauniit H&M korvikset.:)


PS. Sivupalkkiin lisäsin viikon verran äänestettävissä olevan kyselyn -
voitte vaikuttaa postauksien aihepiiriin :)

maanantai 22. huhtikuuta 2013

She paints her smile, she paints her eyes black...

Moikka moi,

Eipä oo tullu vähään aikaan taas kirjoteltua mitään, koska en oo sen koommin oikein mitään erityistä tehnykään eikä oo tapahtunut mitään jännästä jännempää.:D ja kamerasta on saattanut loppua patterit...ja oon ehkä pelaillu Roller Coaster Tycoon 3sta...ja kokeillu MapleStoryä.....ja käyny miehekkeeni kera tekemässä porukoilla puuhommia niiden avuks...ja blaa blaa, ja seliseli! :D

Notta ei mee ihan turhuudeks koko postaus niin aattelinpa nyt vielä heittää ilmoille kyssärin, et oisko
teille ihanaiset jotain postaus toiveita?:--) Voisin ideoista sitten katsoa miten ja mitä niistä pystyn toteuttamaan. Ei muuta kuin ideoita kertomaan!:)


Ps. Mitä siellä tuumitaan blogin uudesta ulkonäöstä?

torstai 21. helmikuuta 2013

AU

moi, olen Jenni ja luovuin eilen illalla madonna lävityksestä, koska se ei ruston takia asettunut
ja rikkoi mun ikenen. sitten tänään käytiin kullan kansa Jyväskylässä ja sit kävikin noin et...oho:


kuvassa myöskin uusi camo paita Gina Tricotista. Perhana ku olin noin jo lähellä unelmaa camo takista mut tietty takista ei ollu ees varastossa jäljellä kokoo 36. sattuu sydämeen. onneks muru lohduttaa. ja onneks se kanto mun ostoskasseja. hih. onnea on omistaa se koko universumin ihanin mies.:')

torstai 14. helmikuuta 2013

Lately

Heipsun!


Nyt tulee vähän tämmönen sillisalaattikuvapläjäys, mut ei anneta sen masentaa eihän!:)

Jotenka, viime aikoina....
oon kuvannu paremmin mun tuunaamani laukun





hyvitellyt poikaystävälle yllärilahjalla sen lempparimukin rikkoutumista tiskatessani jonkin aikaa sitten

järjestänyt papereita uuteen ihanaan kansioon jonka päällä istuskelee söpö mönkiäinen jonka Clintiltä ja Johannalta sain joululahjaksi

käyttänyt erityistä juhla-asustetta

virittänyt romanttista tunnelmaa kynttilöin ja tuikuin

koristellut kännykän takakuorta

ihastellut sormusta ja korurasiaa jotka sain rakkaaltani jouluna
 Sekä tehnyt seuraavanlaisia löytöjä kirpputorilta;


 ja muistellut viime vuoden ykkös löytöä:


Toki olen muutakin tehnyt, ollut muun muassa taas paljon kipeänä ja rampannu lääkärissä, mut se ei ole uutta.:) Itseä alkaa tosin jo hieman huvittaa kun esim. ensiavussa eräs lääkäri puhutteli mua kuin vanhaa tuttua ja näytti mulle koneeltaan kuinka se on ollut mun hoitavana lääkärinä puol vuotta sitten..kaippa mä alan täyttämään sit jo noi kanta-asikkaan kriteerit. Oon aatellu kysyä semmosta alekorttia...näin niinku vip asiakkaana..:D noh, jospa en kuitenkaan.

Niin ja tosiaan, maanantaina tapahtu jotain perin kummallista ;O






nimittäin täytin toiset pyöreäni eli 20 vuotta tuli täyteen mittariin.:)

 Plus joka päivä yrittäny olla mahdollisimman kultanen tyttöystävä :3
 Vuosi jo täynnä ~~>

kuvan © Anna
 



Ei mulla tässä muuta, toivotan näihin sanoihin kaikille oikein kaunista ja rakkauden täytteistä ystävänpäivää! <3










sunnuntai 20. tammikuuta 2013

moi.

Sitä vaan, että enpä oo vähän aikaan päivitelly blogia kun oon ollu ihan tosi paljon kipeenä
enkä yhäkään omista parempaa kuvausvälinettä kuin webbicamera.Oon pähkäilly ratkasua ja päätyny siihen tulokseen, että hankin tässä keväällä rahan löytäessä tiensä mun tilille jonkun kelpodigikameran, koska vihaan mun kameraa sillä se toimii pattereilla ja syö niitä samaten ihan liikaa: D

No oke, suurin syy miksen oo postaillu mitään on se, että mun rakas mieheni  on maailman ihanin :3 <3

Aion kyl jatkossa päivitellä enemmän, no worries :))))


loppuun vielä kuvaa uusista pidennyksistä :) toinen kuva vuoden loppupuolelta! c:::

 miltä näyttää?
Adventure Time - Penguin