Powered By Blogger

perjantai 26. lokakuuta 2012

DIY...I DID

Aattelinpa bloggaus hiljaisuuden jälkeen esitellä muutama viikko takaperin syntyneen tuunauksen lopputulos.Olin siis jo pitkään miettiny, että haluun ruveta tekemään tällasia DIY- projekteja, jotta noi kukkaronnyörit sais pysymään vähän tiukemmalla. Tältä näyttää ensimmäinen : 
Elikkäs, ostin siis kirpparilta 3 € hintaan tollaisen pikkulaukun ja sitten Tiimarista helmiä ja tekoruusuja myöskin kirpparilta. Mulla oli kotona Tiimarin kuumaliimapyssy joten muuta ei tarvittu. Ja ta-da!


Mitäs siellä tykkäillään ? vai tykätäänkö edes?:o



- Miss Tequila

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

thnx for the memories





R.I.P napakoru


Yhteisen puolenvuoden  aikana toit elämääni niin iloa, tuskaa kuin mätää ja antibioottejakin.
Lepää rauhassa, nähkäämme ehkä uudestaan tulevaisuudessa. Ei, tämä ei ole vielä lupaus.<3

tiistai 7. elokuuta 2012

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Hola!



Koska selitykset ovat omasta mielestäni yhtiä ärsyttävimpiä asioita maanpäällä, en ala sellaisia latomaan tähän miksi  on ollut taas näin pitkään hiljaista tässä osoitteessan. Sanotaanko kuitenkin näin, että myrskyjä on ollut, mutta tyyntä alkaa näkyä laivan keulasta.:)
 Leikitään siis, ettei koko hiljaiselon aikaa olisi tässä välissä ollutkaan ja aloitetaan kuvilla. =)


sisko <3

Kävin tuossa jokunen aika sitten viettämässä vapaapäivääni Tampereella pikkusiskon luona. Sijoitin reissun juuri sille päivälle kun The Saturnettesin keikka oli Laikunlava. Kultakurkku Jann Wilde kun on hyvä toveri kohta 5 upean vuoden takaa. Siinä on muusikko, jolla on ikuinen paikka sydämessäni. Meistä kun aikanaan kehkeytyi ihan kavereita. =)

Toinen syy ihan pikkusiukun ja keikan lisäksi Tre destinaatiolle oli uusi lävistyshankinta ja yllä olevassa kuvassahan se näkyy aivan tuoreena, madonna oikealla puolella kasvojani.:) tykkään aivan älyttömästi! Idea on ollut kehitellä sen hankkimisesta jo vuosia, mutta nyt oli juuri oikea aika tälle...lisäks kuvassa näkyy mun mustat hiustenpidennykset.Ne mä tilasin http://www.cybershop.fi/- sivustolta, josta hankin aina lävistyskoruni ja joskus muitakin koruja ja vaatteita.  Oikeestaan ne ei oo ihan kauheesti omia hiuksia pidemmät, mut tuovat ihanaa tuuheutta tohon kuontaloon. =) mii laiks a lot! Ne antavat silti mun hiuksille ihan uuden ilmeen =) Kuvassa myös synteettinen klipsi- otsahiuslisäke käytössä. Aivan ihana!:)


Kesän mittaan oon myös ollut töissä, joskin aika vähän hiljattain. Tällä hetkelläkin oon sairaslomalla. mut ei se mitään. Oon nukkunu tosi paljon.:)

 Sitten loppuun vielä parin viime viikon aikana otettua räpsyä! sori sumeet webbi kuvat! :ccc







Mutta heiiiiiiii! GUYS, WHAT'S UP!? :''>

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Isosta isompi moi!

Ja sitäkin suurempi pahoittelu hiljaisuudesta.


Päätin alottaessani blogia, etten ota yhtää stressiä ellen kerkee kirjotella, koska tää on vaan harrastus.No, nyt mulla kuitenkin on kauheen huono omatunto, kun oon ollut kadoksissa jo pittttkän aikaa.


No mutta, mitä teille kuuluu?=) Ootteko ihan kesäfiiliksissä?

Ja tiedättekö mulla, mulla on ens viikolla ylioppilasjuhlat! jeeeeeeeeee!=)



kiireisin terkuin,

Miss Tequila

teidän ylioppineenne

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Part 2

Jatkoa edelliseen postaukseen.



Jep, kuten sanottua, bloggerin kanssa ei nyt onnistu yhteistyö ku ei noiden kuvien länttääminen onnistu sit millään. No, pistän teille nyt kaikki loputkin kuvat mitä tätä postausta varten otin:)

Ja sorppa taas sit epäsymmetrisestä asetelmasta, arg.

2.
 Käsikorut




Joululahja kummitädiltä. rakas.<3

Sori ylivaloittunut kuva, huomasin vasta nyt.Peace-koru kirpparilta.






 3. Sormukset
Gina Trico


Seppälä

Seppälä

Seppälä

H&M, Tuuri
4. Korvakorut


Lindex

Clairès (ranskasta)

H&M

Nelly.com

Seppälä

Europehause



Seppälä

<3, Glitter


Siinäpä ne!
Mitä tykkäätte?=) Millasista koruiste ite tykkäätte? Suositteko perinteisiä, dramaattisia vaiko kauniin klassisia koruja? Pieniä vaiko näyttävän kokoisia?:)

torstai 12. huhtikuuta 2012

When it comes to jewelry, I'm crazy

Kuten otsikko jo hieman paljastaneekin, oon täysin hullu mitä koruihin tulee. Ne onkin osakseen tärkeä osa mun tyyliä, ilman koruja en tunne itseäni ihmiseksi. Ei toki sillä, että muulloinkaan tuntisin.


Juu, jätetään jaarittelut sikseen (jumalaton päänsärky muuten tässä) ja lätkästään teille kuvia ihan lempparilemppari- jutuista. Jos kuvaisin kaikki nii tää blogin serveri menis tukkoon siitä kuva määrästä...
Omistan koruja. Paljon. TODELLA paljon. kiitti.
EDIT: koska tää blogger vittuilee mulle kuvien kanssa, pistän sormukset, korva-ja käsikorut eri postaukseen. Tää ei anna mun sommitella kuvia mihinkään suuntaan- pahoittelut siis hajanaisuudesta. :D



1.Kaulakorut
Pinkki leopardisydän, Cybershop
Sepp'län ''merirosvokoru''




















risti, Seppälä
Rippiristit




































































































































































































































































turkoosi ihanuus, K-citymarket
musta risti, europehause

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Kevättä rinnassa ja päässä (joka säässä)



Morjesta

Tänään on se odotettu päivä, kun Nelly.comin tilaukseni saapui pitkän matkan takaa perille. Käppäilin tuolla ns kevätsäässä paketin noutamaan postista ja sieltä kääreistä kuoriutui seuraavaa :


1. Musta, pinkein kukin kevätfiilistelty pipo! kuin söpö sanon määääää! :> vaikka ulkona sataa kirjotushetkellä lunta yhtä paljon ku...jenni tykkää tequilasta, ni silti mullon tää päässä ihan kevät! Ja keväällä tarkotan sitä tunnetta, ku nauttia olutta baarien terdeillä....mmmmm....


2. Proclè'n Lip Volume with Collagen huulirasva, joka siis sisältää nimensä mukaisesti kollageeniä, joka sit luonnollisella tavalla turvottaa huulia, tehden niistä täyteläiset ilman kirurgin veistä tahi botoxia. Miii laiks, ja tää muuten toimii!  Pienellä vaivalla kunnon pusuhuulet.:)

 3. Viimeisenä, muttei suinkaa vähäisinpänä maailman täydellisemmät korvakorut!=)

 Ja kyllä, Ramones feikkihalpis paita päällä mennään. Kohta ois taas vuorossa parin tunnin treeni tolla kuntolaitteella, joka itseasiassa vähän näkyykin noissa kuvissa taustapeelona=)


Eilen tuli muuten kivoin ylläri ku pomo soitti ja sano et näillä näkymin saan pitää vklopun vapaata.Täytyy kattoo kui käy ja mitä sitä sitten tekee. Toiveita sinne toki on, täytyy toivoa juurikin parasta.:)


Mun porukat on tällä hetkellä nii innoissaa yhestä muhun liittyvästä jutusta, mut siitä ehkä joskus lisää.:D


Mitä teille kuuluuu? miltä takatalvi maistuu?toivottavasti ei ihan keltaselta lumelta kummiskaa!


Hyvät päivän jatkot, ja muistakaahan kertoo kaikille rakkaillenne miten paljon niistä välitätte. Se on kaikista tärkeintä, eikä sitä voi koskaa kertoo liian usein.:) itse onneks sain siihen pe mahdollisuuden.=)



- Miss Tequila
















maanantai 26. maaliskuuta 2012

Odotuksen makua

Heippa!


Ja heti alkuun pahoittelut tästä pitkästä hiljaisuudesta. Vaikka lupailin jo miljoonia postauksia heti kirjoitusten päätyttyä, on fakta se, että mun on oikeesti tarvinnut nukkua. Ke tosiaan kirjoitin filosofian täysin lukematta ( ja sain tungettua esseisiin niinkin hienoja juttuja kuin appelsiin todellinen mahdollisuus, bussikuski, esimerkki makkarakeitosta...etc)

No, pian koitti sitten todella odotettu perjantai, nimittäin silloin oli aika kuulla pitkän englannin tulokset.- ne pahamaineiset pisteet, joista valkolakkini enää oli kiinni. Ja kuinkas kävikään, se meinaa meni eikä meinannut kirkkaasti läpi! Sama päivänä sain kuulla myöskin, että kyseinen filosofian yo lähti kohti Ylioppilastutkintolautakuntaa B arvosanana -> Kaikki kirjoittamaani 6 ainetta ovat siis varmoina läpäistyjä ( niin dramaattista pudotusta eng. ei voi tulla, ettei se olisi läpi), joten olen alkanut totutella ajatukseen, että musta toden totta tulee yksi tämän kevään ylioppilaista! JEEEEEE! :')


Tästä sainkin sitten vähän puhtia töihin, jossa pe oli esiintymässä Haloo Helsinki! ja la Cheek. Hyvin vetivät molemmat, vaikkei sitä pahemmin kerkee koskaan esiintyjää tsekata, mitä nyt sivukorvalla kuulee :--)


Toinen syy postauksen odotukselle on se, että pe kunkkutulosten kunniaks päätin saavani palkita itseäni pienellä kivalla- ja tein tilauksen nelly.comiin.: > nyt odotan pakettia saapuvaks tällä viikolla varmaankin jo ennen perjantaita! Kuvia sen sisällöstä saatte siis lähitulevaisuudessa! Kunha nyt vain tulisi pian, can't wait!


Aurinkoista päivää kaikille, siitäkin huolimatta, että on se viikon vähiten pidetyin viikonpäivä

Ottakaa ilo irti hetkestä

Rakkaudella,

teidän Miss Tequila


maanantai 19. maaliskuuta 2012

Top 3

Moikka,

ja terkkuja tältä kuumetta potevalta tyttöseltä. Tämä päivä on siis kulunut peittojen alla kuumaa juoden ja yrittäen lepäillä. Keskiviikon ylppäreihin en oo vielä avannut kirjoja, joten huomisesta tulee tiukka päivä....


Mutta asiasta tekokukkiin, aattelinpa pistää teille tähän 3 tämän hetken eniten kuuntelussa ollut kipaletta!

1. Coldplay - Paradise. 
Eipä taida tarvita sanoa mitään muuta kuin että Coldplay kuuluu niihin mun all the time suosikkeihin. Kappaleiden sanat ja tuon ihanan miehen ääni, ei siihen muuta tarvita..ja mitkä kauniit melodiat.


 


2. Amy Winehouse- Tears Dry on their own

 Ajattelipa ihmiset mitä tahansa Amystä, tulen itse katsomaan tota naista aina kunnioittaen sinne pilven reunalle. Amyllä oli ongelmia, tiedän sen. Se ei silti tee hänestä yhtään sen ei-rakastettavampaa.
Maailma menetti kirkkaasti loistavan tähden. Lepää rauhassa Amy, tulet aina olemaan mulle rakas. <3 Kun illalla katson taivaalle, tiedän, että sinä välkehdit siellä. 


3. Rihanna - We found love ft Calvin Harris
 Tämä biisi on syy, miks nykyään voin myöntää, että tällä naisella on homma hallussa. Musta hienointa on, jos biisi kertoo jonkun tarinan. Tässä biisissä siinä onnistutaan eikä muuten ripaa himoen. Aivan mahtava.










~~ Miss Tequila





sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

some decoration of my body



Tattoos, my truelove.


Kuten tosiaan jo aiemmin vähän lupailinkin, länttään teille tässä nyt parit kuvat mun tatuoinneista.
Niitähän tosiaan on mulla tällä hetkellä 3 kappaletta, joista yhdestäkään en luopuis vaikka mikä olis.
Kaikki on mulle todella rakkaita ja jokaisella niistä on jokin tietty symbolinen merkitys :

Ensimmäinen tatuointini
Kaikessa kliseydessään tämä kuvastaa mulle sitä, et elämä on tasan niin ruusuista, kuin siitä itse tekee. Oon aina uskonut siihen, että ihminen on itse oman onnensa seppä. Tästä ideologiasta tahdon ottaa vielä joskus toisenkin leiman.

 





Toinen tatuointini



























Ympäri maailmaa on maita, jossa ihmiset pitävät Kolibri lintua ehdottoman rakkauden symbolina. Siinä on oikeastaan se suurin syy tälle; halusin ottaa itseeni kuva, joka olisi rakkaudenosoitus ystävilleni. Täsä se siis on <3


Kolmas rakkauteni





















Ikävä kyllä joudun kertomaan nyt tämän rakkauteni olevan kaikkea muuta kuin loistelias tällä hetkellä.
Kriittisellä 2 viikon paranteluajalle tuohon ilmestyi 4 pientä mut syvää haavaa syystä X ( ei johtunut kuivuudesta, rasvaushommat oli kunnossa. Rasvasin enemmän kuin edes tarvisi) ja niiden sit parantuessa niistä kohdista lähti sit musteet veks. Eli tämä vauvani on hieman laikukas </3.
No, heti kun on aikaa ja rahaa aion mennä ottamaan ranteeseen uuden leiman (idea on tosi siisti!) ja samalla pyytää ihmeidentekijää vähän fiksailemaan tuota.:)
Syy  tälle leimalle on todella henkilökohtainen. Otin tämän kuvan muistuttamaan mua niistä ihmisistä, jotka ovat olleet elämässäni sen arvoisia, että ovat saaneet avaimen minun omaan ja pieneen sydämeeni...Ja tästä syystä rakastan tätä leimaa todella paljon, vaikkakin sen kunto on nyt vähän mitä on...=)





Mitä te tykkäsitte? Entä onko teillä tatuointeja, millaisia? 
Saa heitellä linkkejä tatskojenne kuviin =) Mikä on suhtautumisenne niihin ylipäätänsä?



// Guys, what do ya like?



Kisses, 

Miss Tequila

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Hei hei mitä kuuluu, sä kysyt et kaikki on ok


Morjesta.


Ihan näin heti alkuun, mitä Teille kuuluu?:)
Oon tunnistanut itseni parin viimosen kuukauden ajan uudella nimellä, nimittäin stressi-esterinä.
Jaa kuis vai? No, en nyt lähe sille perinteiselle linjalle '' tässä on nyt ollu vähän kaikkea'', vaikka se nyt mun tilannetta parhaiten kuvastaisikin. Sen sijaan mä kerron ihan oikeilla sanoilla mitä se mun tilanteessa tarkottaa.


Kuten tosiaan alussa kerroin, on mulla päällä tää kauhee ylioppilaskoe - rumba. Tänää mulla oli vuorossa viimeisen pakollisen aineen koe, pitkä englanti. - täysin valmistautumatta.


Tästä päästäänkin hienolla aasinsillalla siihen miksi en oo käytännössä tehny kohta kuukauteen lähes mitään.  Oon yksinkertaisesti ollut äärettömän väsynyt. Ja mikä kummallisinta, en oikeastaan tiedä sille mitään yksiselitteistä syytä. Syön lopun elämääni lääkkeitä kilpirauhasen vajaatoimintaa, mut nyt ei oo tästä sairaudestakaan kyse. Tarkistutin kaikki arvot nääs. Yksi syy luonnollisestikin on se, etten oo saanu tammikuun puolen välin jälkeen oikeestaan yhtään unta. Tai jos oon saanu, se on ollut max pari tuntia ja sekin hyvin katkonaista. Se selittää jo paljon, muttei vielä kaikkea. Viimesen reilu 3vk oon ollut abien lukulomalla, mutta arvatkaapa mihin kaikki se aika meni? Yrittäessä löytää Nukku Mattia...No, yhtäkään kirjaa en rehellisyyden nimissä edes avannut koko homman aikana- ja sen kyllä tunsi tänää sitä englantia väkertäessä. Yhtäänhän ei ketuta, sillä mun valkolakki on ko. kokeesta kiinni..kaikki muut oon taistellut heti ekalla läpi, syksyllä jopa  lyhyen ranskan ylimääräisenä aineenani.Se on mulle paljon, sillä en oo moneen vuoteen oikeen osannut muodostaa edes mitä yksinkertaisinta lausetta tällä kielellä. Aika hyvä valaistuminen täyty siis silloin kokeessa tapahtua.


Entäs, kun kaiken tämän päälle lisätään vielä pieni sydän, joka kaikilla voimillaan rakastaa? Niinpä niin. Tästä syystä en tosin oo yhtää mieli nurin. Mä en koe elämässä minkään olevan niin tärkeetä, kuin rakastaa niitä ihmisiä joita ympärilleen on saanut.:) Kaikki tunnemyrskyt ovat kuitenki tällä hetkellä kääntyneet  tyynen tasaiseksi. Olen jo jonkin aikaa sitten tavannut erään todella ihanan ihmisen, joka saa
minulle hymyn huulille  - ajatuskin hänestä riittää venyttämään sen korviini asti. =)




Tiivistettynä se mitä halusin sanoa, on se että en oo luonnollisestikaan päässyt panostaa tähän blogiin vielä ollenkaan, mutta älkää huoliko rakkaat, näin ei kestä enää kauaa! Ensi viikon keskiviikkona teen viimeisen ylioppilaskokeeni (ylimääräinen aine, filosofia) ja sitten kaikki alkaa helpottaa...Veikkaanpa, että pääsen tuolloin tuosta uudesta nimestäni =)   Mulla on hirveä määrä ideoita postauksiin, joten olkaa vaan varuillanne! Tän hullun myllyn jälkeen on heti luvassa kosmetiikkaan ja muihin kivoihin juttuihin liittyviä postauksia!





Kuulemisiin ja kaunista viikonloppua,

Miss Tequila

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

It's coming! I know it is!




Sitä vaan, että kai tekin ootte huomannu sen? Ollaan hyvässä vaiheessa maalikuussa alias kevätkuukaudessa --> KESÄ ON KOHTA. <3

Ei mulla siis muuta.

Kuvituksena kesäfiilistä muutamien vuosien takaa.:)

Faktoja tiskiin

Kommenttiboxin puolelle ilmestyikin varteenotettava ehdotus postauksesta, jolla voisinkin tässä alkuun päästessäni jatkaa. Ehdotus oli faktapostaus ja päätinkin nyt sen lähes samantein kirjoitella.=)
Nyt mä siis heitän teille jotain tosi epämääräsiä faktoja tiskiin!

// I got an idea from a reader to do an article about some facts of me so here we go!

1. Jätin aloituspostauksessa mainitsematta nimeni, koska ajattelin kaikkien sen bongaavan joko profiilista tai viestin lopusta. No, koska tykkään olla virallinen niin antakaahan minun esitellä itseni.:) ''Hei, olen Jenni'' * ojentaa kätensä*
 // At the beginning I didn't tell you my name because I thought everyone could notice it in the end of the text. Since I like to be official, let me introduce myself '' Hi, I'm Jenni'' * offers her hand*


2.Perheeseeni kuuluu kisupoika Bobi, isoveli sekä vanhemmat.Siviilisäädystä kertonen myöhemmin lisää =)
 // My family consist of  mom, dad, bigbro and a babykitten Bobi.

3.Blogin nimen selitys on varsin yksinkertainen -satun vaan tuntemaan sitä kuuluisaa tosirakkautta Tequilaa kohtaan. Jos siis tahdot musta ikuisen ystävän, tarjoo mulle tequ..eiku siis. No, vitsi vitsi.:)

// The story behind my blog's name is simply that I'm so much in love with Tequila that I could marry her..him..whatever. <3

4. Syy ''kääpiö'' nimelleni on edellistäkin kohtaa yksiselitteisempi juttu ja se juttu on nimeltään pituus 147,3 cm ja tuo 3 milliä on sitten se minun huima pituuskasvuni since 5. luokka....... =))
// I won't even go there...sorry :D

5.   Popeda on mulle henkielämä juttu.
// I'm in love with Popeda as well.

6. Mulla on tällä hetkellä 3 tatuointia (kuvat tulossa myöhemmin eri postauksen yhteydessä) sekä lävistyksistä huulikoru. Himotuslistalla on ollut jo vuosia nenä-tai kielikoru. 4. tatuointini tulen ottamaan ehkä jo ennen kesää...=)
// I have a lip piercing and 3 tattoos at the moment. I'm planning to take my next one before summer, perhaps..


7. Kyselkää? 
// Ask?




xoxx


Miss Tequila

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Hey ho, let me begin!

Moro moro!




Näillä sanoilla siis tulin aloittamaan ihka ensimmäisen blogini. Mietin tuossa taannoin mitkä ne tulisivat olemaan sitten kun saisin otettua sen suurimman askeleen kohti suurta ja hyvin pitkäaikaista haavettani, muoti-ja lifestyleblogin aloittamista.:)

 Kuten sanottua, blogin perustaminen on ollut mielessäni kovin pitkään ja pitkään tarkoittaa siis jo monia monia vuosia. Olen lukenut noin reilua kymmentä muotiblogia 4 vuoden ajan salaa toivoen olevani joskus samassa asemassa. Pukeutuminen ja ylipäätään kaikki siihen liittyvät asiat ovat aina olleet lähellä sydäntäni, joten päälle pukemistani kappaleista en voisi ikinä kokea olevan omituista selostaa jos jonkin moista tarinaa. En tule käsittelemään täällä blogissani pelkästäään vaate-ja muotiasioita vaan tulen pureutumaan myös oman elämäni käänteisiin ja tavallisiin arkipäiviini sekä itseäni kiehtoviin ilmiöihin.:)

Kerrottuani jo blogini ideasta, olisi varmasti jo syytä siirtyä kertomaan sanasen omasta itsestänikin. Olen tosiaan vähän aikaa sitten 19 vuotta täyttänyt tyttö Keski-Suomesta, jolle tärkeimpiä asioita ovat perheen lisäksi mitä rakastavimmat ystävät sekä kisupoika. Vapaa-ajallani tahdon nauttia elämästä ystävieni kanssa joko vain ollen rennoissa merkeissä tahi bailaten yökerhoissa sydämen kyllyydestä. :) Opiskelen lukiossa viimeistä vuotta, eli olen abiturientti. Kirjoitushetkellä minulla on vielä edessäni kahdet (viimeiset) kevään ylioppilaskirjoitukset. (jännittää!)  Opiskelun ohella käyn töissä viikonloput.:) Vapaa-aikaa ei siis juurikaan ole, mutta kuten tapaan todeta, aikaa löytyy aina asioille jotka itselleen ovat tärkeitä.

Uskon löpötelleeni tässä näin alkuun varmasti jo ihan tarpeeksi, joten
lienee aika toivottaa teidät kaikki tervetulleeksi blogiin - toivon mukaan viihdytte! =)


PS. Koska olen tässä hommassa näin alkumetreillä, olisi teillä hyvä (erittäin hyvä) mahdollisuus heitellä mulle kommenttiboxin puolelle ideoita siitä millaisilla postauksilla toivoisitte mun lähtevän liikkeelle! : )




Translation:
Since I've got friends abroad, I'll try to do these translations as often as I can.:) I hope you guys enjoy reading my blog!

Teidän,
Miss Tequila














Adventure Time - Penguin